Porilaiset jälleen osana historiaa!

Lauantaina 16.5. pyörähti käyntiin Tshekin avoimet mestaruuskilpailut internetissä. Nyt korona-aikaan ne olivat puhtaasti tekniikkaan painottuvat ja se innosti 7 maan edustajat liikkeelle Indonesiaa, Japania myöden. Suomesta porilaiset olivat ainoina mukana.

Historiallinen kilpailu striimattiin seuran omalta salilta Tshekkiin. Tuomarit istuivat kolmessa eri maassa; Italiassa, Unkarissa ja Tshekissä. Kisastudio oli koolla Prahassa ja sen lähetystä seurattiin ympäri maailman.

Suomalaisia, porilaisia kilpailijoita oli neljä. He osallistuivat kahteen sarjaan neljästä. Menestyksemme noteerattiin maailmallakin, jopa huomattavasti paremmin kuin kotikaupungissa. Poriin tuli yksi Tshekin mestaruus juniorien sarjassa, Laura Kivi voitti lähes suvereenisti oman ikäluokkansa, kun katsomme otteluiden tuomariääniä. Sitten juuri 16 vuotta täyttänyt seuramme ottelija, Heta Reunanen, eteni myös finaaliotteluun ensimmäistä kertaa naisten sarjaan osallistuessaan. Finaalissa hän kohtasi vuoden 2018 maailmanmestarin Japanista. Saimme Poriin hopeaa ensimmäistä kertaa aikuisten sarjasta!

Kaksi muuta kilpailuun osallistunutta, Anni-Maija Leino ja Moritz Nie, sijoittuivat hekin kahdeksan parhaan joukkoon sarjoissaan.