Home » Ryhmät » Peruskurssi » Mitä peruskurssin jälkeen?

Mitä peruskurssin jälkeen?

1. Peruskurssi päättyy graduointiin. Graduoinnissa testataan, oletko oppinut peruskurssin aikana opetetut asiat. Monesti ennen graduointipäivää järjestetään normaaleissa harjoituksissa harjoitusgraduointi, jotta näet millainen tilaisuus on kyseessä. Hyväksytty suoritus merkitsee sitä, että sinulla on 6. kyu kendossa. Olet valmis aloittamaan varsinaisen harjoittelun. Suoritetusta graduoinnista saat todistuksen. Jos et pääse paikalle graduointiin ilmoitettuna graduointipäivänä, voimme järjestää ekstragraduoinnin joidenkin tavallisten harjoitusten yhteydessä, joten sovi asiasta ohjaajien kanssa.

2. Treenit. Kuudennen kyun kendossa suorittaneet voivat osallistua kendoharjoituksiin seuran normaalin treeniohjelman mukaisesti. Muilla paikkakunnilla käydessäsi katso kyseisen seuran  webbisivuja. Huomaat olevasi tervetullut treenaamaan joka paikkaan, myös ulkomailla. Edetäksesi kendossa sinun kannattaa jatkaa harjoittelua peruskurssin jälkeen (ainakin) kahdesta kolmeen kertaan viikossa, sillä peruskurssin päätyttyä uutta opittavaa tulee eteen uusien harjoitusten, tekniikoiden ja toimintatapojen muodossa, ja vanhojenkin asioiden harjoittelussa riittää tekemistä.

Tämän lisäksi kannattaa osallistua leireille, joilla opitaan lyhyessä ajassa paljon. Leirejä järjestetään sekä kotiseurassa että muualla. Alussa oppimista on enemmän kuin ehtii omaksua, mutta ei kannata arastella, tämä on paras tapa omaksua uusia asioita!

3. Kendon parhaiden perinteiden mukaisesti kaikentasoiset kendokat harjoittelevat yhdessä ja opettavat toinen toistaan. Jotkut viikkotreenit saattavat olla korvamerkittyjä uusille harrastajille, salilla kuulet asiasta.

4. Uusi elementti kendoharjoittelussa peruskurssin jälkeen on Nippon Kendo Kata. Vyökokeiden vaatimuksiin kata kuuluu ensimmäisestä kyusta alkaen, jolloin on osattava seitsemän pitkän miekan kataa. Jos kata-harjoituksia ei ole pidetty, kannattaa niitä pyytää ettei pääse unohtumaan.

5. Kendon peruskurssin suorittaneet ovat tervetulleita myös seuran iaido-harjoituksiin. Kunkin uuden treenikauden alussa, eli siis tammi- ja syyskuussa, harjoittelussa kiinnitetään erityistä huomiota niihin, jotka eivät ole aikaisemmin lajia kokeilleet. Lisäksi Kendon peruskurssi antaa hyvän lähtökohdan Iaidon harjoittelulle.

6. Maksut. Peruskurssin käyneitä kohdellaan “vanhoina jäseninä”, eli normaalit maksuvelvoitteet. Jäsenmaksun voi maksaa yhdessä, kahdessa tai kolmessa osassa. Mikäli maksat useammassa kuin yhdessä erässä jäsenmaksu on hieman suurempi. Vakuutus on pakollinen kaikille, joilla ei ole omasta takaa laajaa, kamppailulajit kattavaa vapaa-ajan vakuutusta (kirjallinen ilmoitus vaaditaan). Tarkista ajanmukaiset hinnat ‘maksut ja vakuutukset’ -sivultamme. Maksut maksetaan seuran tilille. Jos ette maksa vuoden kaikkia maksueriä yhdellä kerralla, muista maksaa maksut viimeistään eräpäivänä. Jos tarvitset ohjeita, niin seuran rahastonhoitaja auttaa.

7. Juniorit. Peruskurssin suorittaneet voivat jatkaa harjoituksia yleisissä treeneissä. Innokkaimmat voivat käydä kaikissa treeneissä.

8. Tekstiilit. Alussa et tarvitse harjoittelun jatkamiseen mitään muita kendovarusteita kuin shinain. Yleensä 6. kyun kendokat haluavat kuitenkin pikaisesti hankkia harjoitustakin, keikogin (myös: kendogi), ja housut, hakaman. Tämä parantaa saliuskottavuutta kummasti. Kendon perinteinen väri on sininen, joten suosittelemme siinä pysymistä niin keikogin kuin hakamankin osalta.

9. Vaatteet voi ostaa luotettavasta budokaupasta, kysy vanhemmilta harrastajilta vinkkejä. Jos haluat tilata keikogin ja hakaman netin kautta, seuran sivuilla on linkkejä lukuisiin kendovälinekauppoihin. Ennen keikogin ja hakaman ostamista on hyvä jutella jonkun vetäjän kanssa, saat ohjeita mitoista yms.

10. Suojavarusteet kendossa, eli bogu. Bogua on opeteltava käyttämään ennen neljännen kyun graduointia. Bogun hankkimiseen on kaksi väylää, joko vuokraat sen seuralta tai ostat. Vuokraboguja on rajoitetusti, ja niitä voi joutua jonottamaan. Kokonsa puolesta seuran bogut soveltuvat lähinnä junioreille. Vuokra on aikuisilta 9 euroa kuussa, junioreilta 5 euroa kuukaudessa. Tietoa seuran vuokraboguista kannattaa kysellä varastonhoitajalta.

Jos haluat ostaa bogun, voit saada niitä käytettyinä tai uutena, lähinnä netin kautta. Ennen kuin menet tekemään nettiostoksia, puhu vetäjien tai muiden kanssa siitä, millainen setti kannattaa ostaa. Olemme suositelleet noin 500 dollarin/euron hintaisia perussettejä. Sellaisella pärjää vuosikausia, jos et kasva bogustasi ulos. Hyvää ja erittäin halpaa bogua ei ole. Kunnon bogusta pääsee myös eroon, jos huomaa, että ei voi jatkaa harrastustaan. Ota huomioon myös mitat ja oikeat paikat niiden ottamiseen. Liian pieni tai liian iso bogu voi olla harjoituksissa tuskallista. Seuran nettisivuilla on linkkejä useisiin nettikauppoihin. Vertaile tarjouksia www-sivuilta ja facebookista.

11. Puutavara: shinait ja bokkenit. Shinait kannattaa ostaa seuran kautta. Hinta asettuu yleensä noin 30-35 euron kieppeille laadusta ja vaihtokurssista riippuen. Harjoittelun edistyessä shinaita pitäisi olla kaksi, toinen varalla. Shinaiden huolto on tärkeää, netistä löydät huolto-ohjeen. Kendo katassa ja iaidossa tarvitset kokopuista miekkaa eli bokkenia. Bokkeneita myydään budoliikkeissä ja nettikaupoissa. Hinta pyörii 30-35 euron paikkeilla. (Kunhan saadaan sali taas pystyyn niin näitä löytyy seuraltakin telineestä…)

12. Katse eteenpäin! Kendossa ja iaidossa on kuusi kyu-arvoa (6. – 1. kyu), jotka vastaavat muista budolajeista tuttuja erivärisiä vöitä. Suomen kendoliiton suositusten mukaan yhden kyu-arvon suorittaminen edellyttää noin kuuden kuukauden aktiivista harjoittelua 2-3 kertaa viikossa. Kuusi kertaa viikossa treenaaville aika voi olla lyhyempi. Jos et suorita vyökoetta hyväksytysti, ei kendoura siihen tyssää. Tarvitset vain lisää perusharjoitusta. Vanhat peruskurssilaiset ovat tervetulleita uusien peruskurssien harjoituksiin.

13. Kendossa kilpaileminen on osa kendon oppimista, ei päämäärä sinänsä. Kilpailutilanteessa, paineen alla, kendoka oppii paljon itsestään ja kendosta. Päämääränä ei ole voitto, vaan tyytyväisyys omaan suoritukseen. Tunnelma kendokisoissa on välitön ja vilpitön. Ilmassa on paljon energiaa. Kilpaileminen ei tietenkään ole pakollista. Moni harrastaja etenee kendourallaan ilman kilpailukokemusta. Tämä on täysin hyväksyttävää ja normaalia. Myös kendo katassa, iaidossa ja jodossa kilpaillaan maailmalla henkisestä ja teknisestä osaamisesta. Näitä kilpailuja järjestetään Suomessa vielä harvoin.

14. Sattuuko? Varmasti joskus hieman sattuu, jos ollaan rehellisiä. Kendo on täyskontaktilaji. Kun bambukepeillä lyödään perille asti täydessä vauhdissa, lyönti voi mennä ohi. Mustelmat ovat varsinkin boguharjoittelun aloittelevilla aika tavallisia. Men voi puristaa alussa ja ranteita voi pakottaa, jos peruskurssikaveri lyö liian kovaa huonolla tekniikalla, etkä vielä osaa väistää. Nämä ovat yleensä pieniä ja väliaikaisia haitakkeita miekan tiellä, mutta hyvä tiedostaa. Rakot jalkapohjissakin voivat vielä kiusata, mutta yleensä niiden tulo lakkaa aikanaan.

15. Kendo katassa ei lyödä perille saakka, iaidossa ei harjoitella parin kanssa. Ei siis satu. Näissä lajeissa ei yleensä ole edes mustelman vaaraa, mutta silti on syytä muistaa, mitä äitisi sanoi: ole varovainen kun huidot pitkien keppien kanssa.

Kysyttävää? Helpointa lienee, että kysyt harjoituksissa kokeneemmilta harrastajilta, jokainen meistä auttaa mielellään.